Naispika-aitureille, kolmiloikkaaja Simo Lipsaselle, Topi Raitaselle ja monille muille kotimaisen yleisurheilun kärkinimille on rakentumassa tasokkaita kilpailuja kesäkuussa alkavassa Motonet GP -sarjassa.
Motonet GP -sarja starttaa 5. kesäkuuta Lahdesta. Kilpailun A-, eli kärkilajit ovat miesten kolmiloikka ja naisten 100 metrin aidat. Simo Lipsanen saa kolmiloikassa vastaansa Berliinin EM-kisojen pronssimitalistin Kreikan Dimitrios Tsiamisin.
Naisten pika-aidoissa hallikaudella loistanutta Reetta Hursketta kirittävät alle 13 sekunnin juosseet Paavo Nurmi Games -voittaja Yhdysvaltain Ebony Morrison ja Hollannin Eefje Boons.
Topi Raitanen juoksee Lahdessa 1500 metriä. Kilpailussa on mukana 3.38-3.42 -tason eurooppalaisia mailereita, joiden kanssa 3.40:n alitus on mahdollinen. Juoksun jänis on Norjan Håkon Mushoom.
Naisten 1500 metrillä Lahden Ahkeran Kristiina Mäki kohtaa muiden muassa Glasgow´n EM-hallien nelosen, Valko-Venäjän Katsjarina Karnejenkan ja EM-halleissa Ruotsin joukkueessa juosseet Yolanda Ngaramben ja Lisa Havellin.
Ella Junnilaa haastaa korkeushypyssä 194 ylittänyt Valko-Venäjän Karina Tarandaa sekä Italian Erika Furlani, jonka ennätys on 192.
Aiturit ja Lipsanen kärkinimet Jyväskylässä
Motonet GP:n toinen kilpailu on Jyväskylässä 19.6. A-lajit Harjun kentällä ovat naisten 100 metrin aidat ja miesten pituushyppy. Kilpailua rakentavan Esa Kaihlajärvenmukaan naisten pika-aidoissa nähdään näillä näkymin Nooralotta Neziri, Matilda Bogdanoff ja Reetta Hurske. Mukaan havitellaan myös Annimari Kortetta ja Lotta Haralaa.
– Luvassa on kansallisesti yksi kovatasoimmista naisten 100 metrin aitojen kilpailuista kautta aikain. Tasokas on myös miesten 110 metrin aidat, jossa Elmo Lakalle haetaan kovatasoista ulkomaista vastusta, Kaihlajärvi sanoo.
Simo Lipsanen vaihtaa Jyväskylässä toviksi kolmiloikasta pituushypyn pariin.
– Mukaan haetaan pituushypyn kotimaisia kärkinimiä ja ulkomaista kirittäjää. Tasokkaita kisoja on luvassa muissakin lajeissa. Kisatapahtumassa tuodaan esille myös respect-henkeä, Kaihlajärvi sanoo.
Hakanen: Ratinan huumalle jatkoa
Sarjan kolmas kilpailu on 3. heinäkuuta Tampereella. Kisojen pääsihteeri Elisa Hakasentavoite on rakentaa jatkoa ”Ratinan huumalle”.
– Halutaan jollakin tapaa luoda samaa tunnelmaa kuin viime kesän nuorten MM-kisoissa ja Ruotsi-ottelussa, Hakanen sanoo.
A-lajit Tampereella ovat naisten 100 metrin aidat ja korkeus.
– Naisten pika-aidoissa rakennetaan juoksua, jossa voidaan mennä alle 13 sekunnin. Reetta Hurske ainakin on mukana ja naisten korkeudessa Ella Junnila. Molemmille katsotaan tasokkaita kilpakumppaneita, Hakanen sanoo.
– 19-vuotiaiden EM-kisojen tuloksentekoaika päättyy 8. heinäkuuta, joten jos siltä näyttää, tuohon liittyen voidaan järjestää joitain lajeja, esimerkiksi esilajeina. Ratina on hyvä paikka tehdä tulosta.
Raitaselle huippukisa Lapinlahdella
Lapinlahdella 17. heinäkuuta rakentuu loistovauhtinen 3000 metrin estejuoksu. Sen kotimainen tähti on Topi Raitanen.
– Haen kilpailuun mukaan yhden juoksijan maailman Top 20- listalta varmistamaan, että mennään sinne noin 8.20:een. Mukaan tulee myös pari kaveria Etiopiasta, Lapinlahden kisojen urheilijasopimuksista vastaava Olli Toivolasanoo.
Lapinlahden toinen A-laji on miesten pituushyppy, johon Toivola hakee kotimaan kärkinimiä. Yleisöön menevää kilpailua Toivola rakentaa myös hyvässä nousussa olevan naisten kuulan ympärillle. Lapinlahtelaisyleisön suosikkeja ovat Varpaisjärven Vireen Senja Mäkitörmä ja Kuopion Reippaan Eveliina Rouvali. Lajin kotimaisten nimien kirittäjiksi haetaan ulkomaisia nimiä.
– Mukaan on tulossa ainakin yksi olympiafinalisti ja ulkomailta on muutenkin osoitettu kiinnostusta, Toivola sanoo.
Uutta Lapinlahdella on sekin, että seivästä hypätään pitkästä aikaa pääkatsomon edessä.
Naisten keihäshuiput Joensuussa
Joensuun Motonet GP 24. heinäkuuta on Euroopan yleisurheiluliiton Classic-sarjan kilpailu, joten varsinaisia A-lajeja ei ole, palkintorahat ovat kaikissa lajeissa viidelle parhaalle 1000, 600, 400, 300 ja 200 euroa.
– Kisaan on vielä sen verran aikaa, että asiat rakentuvat pikkuhiljaa kesän lähestyessä. Lähtökohdat ovat erittäin mielenkiintoiset. Lähtökohtaisesti jokaiseen lajiin halutaan tasokas kattaus, jota osaltaan avittaa palkintorahojen tasapuolisuus. Toinen tärkeä teema on paikallisuus, vaikka EA:n Classic-tason kisaa tehdäänkin, sanoo kilpailun pääsihteeri Tuomo Lehtinen.
Yksi kärkilajeista on naisten keihäs, jossa Joensuun Katajan Heidi Nokelainen on huippuseurassa. Mukana ovat ex-Euroopan mestari Tatsiana Haladovitsh sekä Etelä-Afrikan Sunette Viljoen ja Turkin Eda Tugsuz. Kaikkien ennätykset ovat 66-69 metriä välillä.
– Miesten 3000 metrille rakentuu Jukka Keskisalon kenttäennätystä 7.49,05 tavoitteleva juoksu Topi Raitasen ympärille. Naisten 3000 metrin esteisiin on Camilla Richardssonia ja Janica Raumaa ajatellen sovittu kaksi etiopialaista 9.30-tason juoksijaa sekä kaksi eurooppalaista alle 9.40:n viime kesänä juossutta urheilijaa, Lehtinen kertoo.
– Naisten pika-aitoihin on jo sovittu pari 12,80 tason ulkomaalaista juoksijaa. Mukaan halutaan myös koko kotimainen parhaimmisto. Simo Lipsanen saa vastaansa pari yli 17 metrin ennätyksen omaavaa veijaria. Miesten keihääseen rakennellaan tottakai hyvää kisaa. Viime kesän parhaita hetkiä oli naisten korkeuskisa, joka halutaan tietysti uusia, Lehtinen kertoo.
Espoossa tasokas sarjan päätöskilpailua
Motonet GP -sarja päättyy 18. elokuuta Espoossa. A-lajit Leppävaaran kentällä ovat naisten kolmiloikka ja miesten seiväs.
– Kristiina Mäkelän kanssa on jo keskusteltu ja hänelle haetaan hyvää vastusta. Seiväshyppääjät tykkäävät Leppävaaran hyppypaikasta. Paikalle tavoitellaan kotimaisia kärkinimiä ja heille tasokasta vastusta, kertoo kilpailun johtaja Harri Lammi.
– Esbo IF:n Oskari Mörölle on tarjolla 400 metrin aitakisa, ohjelmassa ovat myös muiden muassa miesten keihäs ja miesten 200 metriä, jota juosta harvemmin kauden mittaan.
– Espoossa nähdään myös tasokkaita parayleisurheilulajeja. Toni Piispanen kohtaa kisassa oman luokkansa olympiavoittajan.
Markkinointiteemana Espoossa on katsomo täyteen.
– Tavoitellaan paikalle 3000-4000 katsojaa, Lammi kertoo.
Motonet GP:n A-lajit 2019
Lahti 5.6. M kolmiloikka, N 100m aidat
Jyväskylä 19.6. M pituus, N 100m aidat
Tampere 3.7. N 100m aidat ja korkeus
Lapinlahti 17.7. M 3000m esteet ja pituus
Joensuu 24.7. EA Classic (*)
Espoo 18.8: M seiväs, N kolmiloikka
A-lajeista jaetaan palkinnot tyyliin 1000-700-400-300-100 euroa viidelle parhaalle, muissa lajeissa 400-300-200-100 euroa neljälle parhaalle.
(*) Joensuussa on EA:n Classic-sarjan kilpailu ja siellä palkinnot ovat kaikki lajeissa 1000-600-400-300-200 e viidelle parhaalle