Kortetmaa ja Pulkkinen juoksivat ennätyksensä – Samuelsson ja Kaasalainen vauhdissa – Manni kelasi Euroopan kärkiajan

Ratinan stadionilla juostiin Motonet GP:ssä suomalaisittain mainio naisten 200 metriä. Budapestin MM-kilpailuihin valitut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Anniina Kortetmaa ja Aino Pulkkinen juoksivat kaksoisvoiton ja paransivat molemmat ennätyksiään tuloksiin 23,22 ja 23,36.

Suomen kaikkien aikojen tilastossa molemmat nousevat kymmenen parhaan joukkoon. Tuulennopeudeksi juoksun aikana mitattiin 1,1 metriä sekunnissa.

– Minulla on vahvuutena kaarteesta ulostulo. Olen ehkä oppinut säilyttämään rentouden, silloin juoksu kantaa paremmin loppuun saakka, Kortetmaa kertoi.

– On hienoa lähteä MM-kilpailuihin, kun tietää olevansa ennätyskunnossa, Kortetmaa jatkoi.

100 metrin Suomen mestari Lotta Kemppinen HIFK:sta oli juoksun viides ajalla 23,83 ja ensi kerran 24 sekuntia alittanut Joensuun Katajan Silja Kempas kuudes ennätyksellään 23,85.

Samuelsson ja Kaasalainen pinkoivat myötätuuleen 20,74 ja 20,76 – Purola joutui keskeyttämään

Miesten 200 metrillä 100 metrin SE-mies Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijoista ja 400 metrin Suomen mestari Viljami Kaasalainen Jyväskylän Kenttäurheilijoista juoksivat toiseksi ja kolmanneksi ajoin 20,74 ja 20,76.

Juoksun voitti britti Thomas Chalmers ajalla 20,59. Loppusuoralla puhalsi voimakas myötätuuli 4,5 metriä sekunnissa.

– Ihan hyvä sijoitus ja kovia päänahkoja. Tuntui kivalta, kun tuli hyvin loppuun myötäisessä. Alkukiihdytyksessä oli kyllä vastatuulta, Samuelsson kertoi.

Samuelsson aloitti erittäin kovaa, kun taas Kaasalainen oli loppusuoran alkaessa viimeisten joukossa, mutta nousi loppusuoralla useita sijoja. Kaasalaisen myötätuulitulos oli 0,14 sekuntia hänen ennätystään nopeampi.

Suomen mestari Samuel Purola Oulun Pyrinnöstä keskeytti noin 80-90 metrin kohdalla.

– Takareittä kiristää. Ei se onneksi napannut, muttei kestänyt tänään juosta täysillä maaliin asti, Purola kertoi.

Purola välttyi vakavalta loukkaantumiselta ja käveli maaliin ajassa 70,27.

Maajoukkueet hioivat pikaviestiä

Suomen pikaviestijoukkueet hioivat kuntoaan kohti syksyn Ruotsi-ottelua. Sekä miehillä että naisilla juhannuksena käydyissä Euroopan joukkuemestaruuskilpailuissa juoksut kariutuivat vaihtorikkoihin, joten harjoiteltavaa oli.

Naisten joukkue Anna Pursiainen, Aino Pulkkinen, Anniina Kortetmaa ja Lotta Kemppinen teki Ratinan tuulessa ajan 44,09.

Miesten kvartetti Valtteri Louko, Samuli Samuelsson, Oskari Lehtonen ja Samuel Purola saivat tulokseksi 39,14.

Juho Alasaari toinen myrskytuulen pyörittämässä seiväshypyssä

Miesten seiväshypyn pääosassa olivat tällä kertaa luonnonolot. Voimakas tuuli teki hyppäämisestä monella tavoin vaikeaa. Tuore alle 23-vuotiaiden Euroopan mestari Juho Alasaari kamppaili toiseksi tuloksella 535.

Laihian Lujaa edustava Alasaari ylitti aloituskorkeutensa 520 vasta viimeisellä yrityksellään, mutta kamppaili sen jälkeen toisellaan yli myös korkeudesta 535. Voiton vei samalla tuloksella Yhdysvaltain Tray Oates vähemmin pudotuksin.

– Tämmöinen aika jännittävä kilpailu. 360 astetta viiri pyöri hyppypaikalla. Jännitti varsinkin verryttelyssä, kun meinasi limboiluksi mennä koko homma, Alasaari kertoi.

– Tämä on paras tulokseni Tampereen hyppypaikalla enkä näitä korkeuksia aiemmin tällaisessa kelissä ole pystynyt hyppäämään. Nyt on luottavainen mieli lähteä Budapestiin.

Naisten korkeushypyn paras suomalainen oli Vasa Iddrottssällskapin Elin Pajunen, joka sijoittui kolmanneksi tuloksella 176. Saman korkeuden ylitti myös Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Johanna Nieminen. Ruotsin Louise Ekman voitti tuloksella 182.

Miesten korkeushypyn paras suomalainen oli hallitseva Suomen mestari Arttu Mattila Äänekosken Urheilijoista, joka sijoittui neljänneksi tuloksella 210. Hän pudotti tuulisessa säässä kolmesti korkeudesta 215. Meksikolainen Erick Portillo voitti tuloksella 219.

Saga Vanninen hyppäsi MM-kenraalissaan 631

Pituushyppypaikalla tuuli pyöri niin voimakkaasti suuntaan ja toiseen, että askelmerkkien osuminen kohdalleen oli erittäin haasteellista. MM-kilpailujen seitsenotteluun valittu järjestävän seuran Tampereen Pyrinnön Saga Vanninen hyppäsi viimeisellä yrityksellään kolmanneksi hyvällä tuloksella 631.

Vannisen parhaan hypyn ponnistus lähti noin kymmenen sentin päästä lankunreunasta. Hypyn ajaksi osui harvinainen tyven hetki, kun tuulen voimakkuudeksi mitattiin nolla.

Toiseksi paras suomalainen oli Vannisen seuratoveri Nea Lento, joka oli neljäs myötätuulituloksella 623 ja lisäksi tilastokelpoisesti sivusi ennätystään 621.

Kenttäurheilijat-58:n Anne-Mari Lehtiö ponnisti 616 ja B-kilpailun voittanut Gamlakarleby IF:n Nathalie Westman 612. Yhteensä seitsemän suomalaisnaista hyppäsi kuusi metriä.

Tasaisen kilpailun voittaja oli norjalainen Live Haugstad Hilton ennätyksellään 634.

Kangas ja Sipponen viimeistelivät heittokuntoaan kohti Budapestia

Miesten moukarinheiton voitti viime vuoden MM-kilpailuiden kahdeksikko Daniel Haugh Yhdysvalloista avausheitollaan 77,11.

Tuleviin Budapestin MM-kilpailuihin valittu Aaron Kangas Kankaanpään seudun Leiskusta oli parhaana suomalaisena neljäs.

Kangas heitti tasaisen ja nousujohteisen sarjan: (71,18, 73,05, 71,94, 73,73, x, 73,82).

– Odotan parempi heittoja. Nyt oli yksi hyvä, mutta meni ohi sektorista. Sellaista tasaista, mutta ei ihan parasta. Loppua kohden lämpenin, Kangas tuumi.

Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen oli viides tuloksella 72,29 ja Helsingin IFK:n Marco Kammer seitsemäs tuloksella 70,83.

Budapestin MM-kilpailuihin valittu Tampereen Pyrinnön Salla Sipponen oli naisten kiekonheitossa kolmas tuloksella 56,05 ja Universiadeista juuri kotimaahan palannut Virtain Urheilijoiden Helena Leveelahti neljäs tuloksella 55,80.

Kilpailun voitti nigerialainen Chioma Onyekwere viimeisellä heitollaan 60,67. Janakkalan Janan 21-vuotias Sanni Kuparinen paransi ennätystään 52,98:aan ja oli kuudes.

Henry Manni kelasi Euroopan kärkiajan 400 metrillä

Suomen parhaat pyörätuolikelaajat kohtasivat 100 ja 400 metrin matkoilla. Luokan 54 paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti Porin Tarmosta voitti molemmat matkat ajoin 14,15 ja 48,88.

Luokassa 34 Euroopan mestari Henry Manni Länsi-Uudenmaan Urheilijoista kelasi 400 metriä erinomaiseen aikaan 51,56. Tulos on Euroopan tämän kauden kärkitulos eikä jää Mannin omasta SE:stä kuin 0,18 sekuntia.

100 metrilläkin Manni kelasi mainion ajan 15,66. Sekään ei jää SE:stä kuin 0,22 sekunnin päähän. Tuulen voimakkuus pikamatkalla oli 0,9 metriä sekunnissa.

 

TAMPERE 8.8.2023 SUL:n Motonet GP 5/5

Miehet,

100 m kelaus, luokka 34 (0,9 m/s): 1) Henry Manni LUU 15,66.

100 m kelaus, luokka 53 (0,9 m/s): 1) Henry Sundblom TuSKU 19,20.

100 m kelaus, luokka 54 (0,9 m/s): 1) Leo-Pekka Tähti PoTa 14,15, 2) Esa-Pekka Mattila EspTa 14,82, 3) Tuomo Himanka OP 15,42, 4) Niko Ristiranta KuusankKi 15,99.

200 m (4,5 m/s): 1) Thomas Somers Britannia 20,59, 2) Samuli Samuelsson IkaalU 20,74, 3) Viljami Kaasalainen JKU 20,76, 3) Jacob Despard Australia 20,76, 5) Adam Gemili Britannia 20,80, 6) Simon Hansen Tanska 20,86, 7) Mathias Hove Johansen Norja 21,19, 8) Samuel Purola OP 70,27.

400 m kelaus, luokka 34: 1) Henry Manni LUU 51,56 (kkk).

400 m kelaus, luokka 53: 1) Henry Sundblom TuSKU 71,55.

400 m kelaus, luokka 54: 1) Leo-Pekka Tähti PoTa 48,88, 2) Esa-Pekka Mattila EspTa 51,69, 3) Niko Ristiranta KuusankKi 54,15, 4) Tuomo Himanka OP 54,69.

800 m: 1) Thomas Randolph Britannia 1.45,35, 2) Paul Anselmini Ranska 1.45,51, 3) Aurele Vandeputte Belgia 1.46,32, 4) Samuel Reardon Britannia 1.46,40, 5) Hazem Miawad USA 1.46,58, 6) Archie Davis Britannia 1.46,62, 7) Alexander Lundskog Ruotsi 1.47,28, 8) Ville Lampinen KU-58 1.47,41, 9) Jan Vuković Slovenia 1.47,59, 10) Niko Viljola HKV 1.48,52, 11) Kabelo Mohlosi Etelä-Afrikka 1.48,68, 12) Benjamin Lee HKV 1.49,01, 13) Markus Teijula NaantLö 1.50,76, Sampierre Gomez Gambia keskeytti.

5000 m: 1) Jack Rowe Britannia 13.30,81, 2) Tuomas Heikkilä KU-58 14.07,64, 3) Solomon Boit PoYU (Kenia) 14.17,85, 4) Leevi Keronen LempKi 14.19,81, 5) Niko Putkinen LA 14.42,70, 6) Antti Ihamäki AlajAn 14.48,75, 7) Otto Kaario JKU 14.57,32, 8) Rasmus Krogell KU-58 15.14,79, 9) Tuukka Mäkinen TuUL 15.19,03, 10) Rasmus Palmi HKV 15.33,51, Ossi Kekki LA & Samu Mikkonen TP keskeyttivät. – James Hansen Australia (2:nen) hylättiin ratarikon vuoksi.

400 m aj: 1) Alastair Chalmers Britannia 49,67, 2) Marangha Mokaya Britannia 50,05, 3) Rilwan Alowonle Nigeria 50,30, 4) Jacob Paul Britannia 50,41, 5) Tuomas Lehtonen LiePa 50,56, 6) Jaakko Linnus TP 51,20, 7) Kalle Kompuinen LiePa 52,04, 8) Sten Ander Sepp Viro 52,96.

Korkeus: 1) Erick Portillo Meksiko 219, 2) Douwe Amels Hollanti 215, 3) Vasilios Constantinou Kypros 215, 4) Arttu Mattila ÄänekU 210, 5) Julius Kuusela LUU 200, 6) Matias Mustonen LempKi 200.

Seiväs: 1) Tray Oates USA 535, 2) Juho Alasaari LaihLu 535, 3) Valters Kreišs Latvia 520, 4) Albin Lundberg VasaIS 500, Jesse Salmi VasaIS ilman tulosta (480).

Moukari: 1) Daniel Haugh USA 77,11, 2) Denzel Comenentia Hollanti 74,61, 3) Jake Norris Britannia 74,31, 4) Aaron Kangas KankaanpSL 73,82, 5) Tuomas Seppänen NoormNo 72,29, 6) Adam Paul Kelly Viro 71,25, 7) Marco Kammer HIFK 70,83, 8) Henri Liipola TammRy 68,56, 9) Roope Auvinen SjuIF 66,49, 10) Markus Kokkonen JoKa 66,22.

4×100 m: 1) Suomi 39,14 (kkk), (Valtteri Louko, Samuli Samuelsson, Oskari Lehtonen, Samuel Purola).

Naiset,

200 m (1,1 m/s): 1) Anniina Kortetmaa JKU 23,22 (kkk), 2) Aino Pulkkinen JKU 23,36, 3) Hannah Longden Britannia 23,81, 4) Leni Shida Uganda 23,82, 5) Lotta Kemppinen HIFK 23,83, 6) Silja Kempas JoKa 23,85, 7) Anna Pursiainen EspTa 24,37, 8) Annika Haverinen KajKi 24,82.

400 m kelaus, luokka 54: 1) Sini Paukkeri PudasjU 64,75.

800 m: 1) Eveliina Määttänen EspTa 1.59,99, 2) Annemarie Nissen Tanska 2.00,10, 3) McKenna Keegan USA 2.00,14, 4) Sinclaire Johnson USA 2.00,32, 5) Alexandra Bell Britannia 2.00,87, 6) Veera Mattila VammSV 2.01,12, 7) Sara Lappalainen BorgåAk 2.01,16, 8) Lovisa Lindh Ruotsi 2.05,22, 9) Valentina Rosamilia Sveitsi 2.06,29, 10) Claire Mooney Irlanti 2.07,16, Veera Perälä LA keskeytti.

100 m aj (2,2 m/s): 1) Lotta Harala TP 12,88, 2) Luca Kozák Unkari 12,92, 3) Crystal Morrison Jamaika 13,00, 4) Jenna Blundell Britannia 13,03, 5) Reetta Hurske TP 13,14, 6) Anne Zagré Belgia 13,27, 7) Kreete Verlin Viro 13,28, 8) Isabel Mayer Saksa 13,53.

400 m aj: 1) Line Kloster Norja 56,88, 2) Hilla Uusimäki KU-58 57,38, 3) Nina Hespel Belgia 57,41, 4) Kristiina Halonen LUM 57,77, 5) Elisabeth Slettum Norja 58,12, 6) Nicole Kendall Britannia 58,22, 7) Melanie Böhm Saksa 58,66.

Korkeus: 1) Louise Ekman Ruotsi 182, 2) Zita Goossens Belgia 176, 3) Elin Pajunen VasaIS 176, 4) Johanna Nieminen JKU 176.

Pituus: 1) Live Haugstad Hilton Norja 634 (-0,6 m/s), 2) Daniela Gubler Sveitsi 632 (2,6 m/s, myös 628), 3) Saga Vanninen TP 631, 4) Nea Lento TP 623 (2,1 m/s, myös 621), 5) Ruby Millet Irlanti 622, 6) Anne-Mari Lehtiö KU-58 616, 7) Taika Koilahti TuWe 608, 8) Gia Reinholm JKU 602 (2,4 m/s, myös 583), 9) Vilma Itälinna TP 583, 10) Miia Sillman TP 569.

Kiekko: 1) Chioma Onyekwere Nigeria 60,67, 2) Emma Ljungberg Ruotsi 56,37, 3) Salla Sipponen TP 56,05, 4) Helena Leveelahti VirtainU 55,80, 5) Babette Vandeput Belgia 54,58, 6) Sanni Kuparinen JanJa 52,98, 7) Roosa Naula TuUL 49,13.

4×100 m: 1) Suomi 44,09 (kkk), (Anna Pursiainen, Aino Pulkkinen, Anniina Kortetmaa, Lotta Kemppinen), Suomi II hylättiin (Annika Haverinen, Petra Häggqvist, Nea Mattila, Julia Ihantola).

B-kilpailut:

Miehet,

200 m, B-erä (-1,4 m/s): 1) Oskari Lehtonen NurmijYU 21,16, 2) Valtteri Louko LapuanVi 21,22, 3) Sampo Kiviharju HämTa 21,76, 4) Lassi Kaukonen HKV 21,90, 5) Lasse Hämelahti TP 21,97, 6) Iiro Surkka JKU 22,84, 7) Ive Ntumba VasaIS 22,88, 8) Eino Perämaa TP 22,92.

200 m, C-erä (1,2 m/s): 1) Atte Sormunen TP 22,26, 2) Jasper Leppäkangas KankaanpSL 22,44, 3) Jonatan Kinnunen TuUL 22,49, 4) Kalle Raitala TP 22,62, 5) Miro Mäkinen TP 22,64, 6) Aleksi Kuusinen VU 22,96, 7) Dani Lirkki JKU 23,29.

800 m, B-erä: 1) Joonas Kumpulainen OrimJy 1.50,92, 2) Aleksi Kivelä LempKi 1.51,35, 3) Oliver Asikainen HKV 1.52,22, 4) Junnu Korvenpää KU-58 1.52,37, 5) Daniel Lundmark HIFK 1.52,79, 6) Lauri Hassi OrivPo 1.52,87, 7) Leonard Markén IFVOM 1.52,87, 8) Joona Heiskanen KU-58 1.53,19, 9) Eelis Uitto VU 1.53,20, 10) Samu Heikkonen LUM 1.53,97, 11) Mikko Rahkola PudasjU 1.54,10, 12) Tero Reinikainen KuopRe 1.56,07.

800 m, C-erä: 1) Atte Nevala KU-58 1.55,22, 2) Väinö Venetjoki GamlakarlIF 1.55,30, 3) Samu Mikkonen TP 1.55,69, 4) Veikko Korpikallio MiKV 1.55,71, 5) Jussi Raittinen KurikRy 1.56,11, 6) Antton Launto SauvU 1.56,33, 7) Panu Jantunen HKV 1.56,49, 8) Olli Ahlgren LA 1.56,87, 9) Alex Rauhala VasaIS 1.56,87, 10) Walte Hautala LA 1.57,56, 11) Elias Jrad HKV 1.58,42, 12) Jimi Alastalo JoKa 1.59,52, 13) Markus Serenius HIFK 2.05,41.

800 m, D-erä: 1) Joona Sointu LempKi 1.57,61, 2) Onni Ikonen JKU 1.58,63, 3) Jaakko Siltala HKV 1.58,83, 4) Oskari Kangasniemi IkaalU 1.59,50, 5) Santtu Heiskanen KU-58 1.59,80, 6) Joni Huhtala KauhWi 2.03,14, 7) Jussi Huuskonen JKU 2.03,66, 8) Samuli Kero VammSV 2.04,29, 9) Valtteri Luomala KauhWi 2.08,58, 10) Leevi Tähtinen JKU 2.08,92.

Naiset,

200 m, B-erä (-2,2 m/s): 1) Nea Mattila HIFK 24,59, 2) Katja Luukkola LeppävaarSi 24,66, 3) Julia Ihantola EspTa 24,93, 4) Emmi Valtonen TuUL 25,17, 5) Petra Häggqvist HKV 25,18, 6) Jandeh Jallow OP 25,31, 7) Hilma Kinnunen JKU 25,38.

200 m, C-erä (2,9 m/s): 1) Alisa Aalto TP 25,02, 2) Saimi Lupala IFRaseb 25,26, 3) Maija Jussila JKU 25,35, 4) Riika Tirkkonen JoKa 25,48, 5) Minttu Rinne SaarijPu 25,74, 6) Carita Kivimäki IkaalU 25,88, 7) Eeva Samberg HKV 26,25.

800 m, B-erä: 1) Elle Ceder HKV 2.07,71, 2) Veera Mensonen MaaningMa 2.09,41, 3) Siiri Rainio JKU 2.09,49, 4) Heini Ikonen JKU 2.09,63, 5) Kaisa Honkaharju KälvTa 2.10,20, 6) Saija Seppä SuolUrho 2.10,49, 7) Laura Laukka HKV 2.11,91, 8) Ilona Pulkkinen TuWe 2.12,81, 9) Erika Utriainen VeitsilKV 2.13,15, 10) Sini-Minea Saarikoski KeravU 2.14,47, 11) Veera Perälä LA 2.15,37, 12) Rauha Buchwald HKV 2.18,14.

800 m, C-erä: 1) Alisa Virtanen JKU 2.15,39, 2) Ella Mykkänen IisVi 2.16,92, 3) Veronika Virtapohja LA 2.17,35, 4) Ilona Saastamoinen JoKa 2.17,81, 5) Vilma Pere EuRa 2.17,86, 6) Amanda Virtanen TuUL 2.18,30, 7) Elma Hannikainen HKV 2.18,96, 8) Aleksandra Huhtala PoYU 2.19,16, 9) Alisa Pennanen FoSa 2.24,18, 10) Riina Heikkonen LUM 2.25,10, 11) Emma Haka-Risku NokU 2.25,25.

100 m aj, B-erä (0,7 m/s): 1) Mathilde Heltbech Tanska 13,09, 2) Emma Beiter Bomme Tanska 13,22, 3) Vilma Mäki AlavuU 13,39, 4) Vilma Itälinna TP 13,57, 5) Lily Ann O’Hora Irlanti 13,70, 6) Sonja Stång KuivasjAu 14,08.

400 m aj, B-erä: 1) Kelly McGrory Irlanti 57,27, 2) Heidi Salminen JKU 57,76, 3) Aada Aho RaisKu 58,39, 4) Martta Rautala VU 59,00, 5) Mathilda Kvist VasaIS 60,07, 6) Deirdre Murray Irlanti 60,74, 7) Iida Verainen NouSu 61,67, 8) Elin Mickos SibVa 62,41.

Pituus, B-kilpailu: 1) Nathalie Westman GamlakarlIF 612 (2,1 m/s, myös 574), 2) Katja Kangas PohjanKo 600 (3,9 m/s, myös 595), 3) Henriikka Parpala HIFK 583 (4,6 m/s, myös 577), 4) Venla Väliharju TP 582 (3,9 m/s, myös 566), 5) Paula Vihtalahti NoormNo 577 (3,4 m/s, myös 547), 6) Ida Ounaslehto EsboIF 566, 7) Pinja Pikkupeura HIFK 557 (3,2 m/s, myös 547).

https://live.time4results.com/yu/2023/motonetgp/tampere