Yleisurheilun Motonet GP -sarjan alustavat lajiohjelmat ovat valmistuneet. GP-kisojen suosituimmat lajit ovat naisten 100 metrin aidat ja miesten keihäs. Kotimaisten yleisurheilun tv-kisojen koordinaattori Tuomo Lehtinen näkee, että GP-sarja ja tämän kesän uutuus, teemakisat tarjoavat yhdessä lajivalikoimaltaan laajan ja monipuolisen kisakatraan.
– GP-sarjassa jokaisella kilpailulla on lajivalinnoissa omat painotukset, esimerkiksi Kuortane panostaa tasokkaisiin kenttälajeihin. Kaikista kilpailuista rakennetaan vauhdikasta ja monipuolista yleisurheilumittelöä, jonka Yle paketoi kahden tunnin tv-lähetykseksi, Lehtinen sanoo.
Vaikka henkilömäärä kisoissa on rajattu, tunnelman luomisesta ei Lehtisen mukaan tingitä.
– Heinäkuun loppuun asti kilpailuja järjestetään 500 hengen maksimihenkilömäärällä. Jokaisella kilpailulla on sen suhteen omat suunnitelmat, mutta oli yleisön osuus tapahtuman henkilömäärästä mikä tahansa, kilpailuissa on tapahtumaohjaus ja ammattitaitoiset kuuluttajat luomassa urheilijoille ja paikalla oleville tunnelmaa aivan samaan tapaan kuin aiempina vuosina, Lehtinen sanoo.
– GP-sarjan lajiohjelmassa on viime vuosien tapaan tarjolla hyviä kilpailuja myös kotimaisen parayleisurheilun kärkikaartille.
Motonet GP -sarja alkaa heinäkuun 8. Jyväskylästä, jatkuu Lahdessa (15.7.) ja Kuortaneella (1.8.) ja päättyy Espoossa 5. elokuuta.
Motonet GP:n alustavat lajiohjelmat
Jyväskylä 8.7
Miehet: 100 m, 1500 m, 5000 m, 110 m aj, 400 m aj., pituus, moukari
Naiset: 200 m, 1500 m, 100 m aj, 400m aj., kolmiloikka, moukari, korkeus
Lisälajit: N 4 x 100 m, N ja M 100 m:n ja 400 m:n ratakelaus (Miniottelu: N 200m, 100 m aj, korkeus)
A-lajit: M 110 m aj, N 100 m aj.
Lahti 15.7.
Miehet: 100 m, 1500 m, 3000 ej, kolmiloikka, keihäs
Naiset: 100 m, 3000 ej, 100 m aj., korkeus, pituus, keihäs, seiväs
A-lajit: M keihäs, N korkeus
Kuortane 1.8.
Miehet: 100 m, 110 m aj, 1500 m, pituus, kiekko, keihäs
Naiset: 100 m aj, 200 m, 800m, korkeus, seiväs, pituus, keihäs
Espoo 5.8.
Miehet: 200 m, 800 m, 110 m aj, 400 m aj, korkeus, keihäs
Naiset: 800 m, 3000 m ej, 100 m aj, 400m aj, kolmiloikka, seiväs
Lisälajit: M 5000 m kävely, N 100 m, 3000 m kävely, N kiekko
Parayleisurheilu: M/N 100 m, ratakelaus, M/N parakeihäs
A-lajit: M 400m aj, N kolmiloikka