Oulun Pyrinnön keihäänheittäjä Anni-Linnea Alanen siirsi kauden kotimaisen kärkituloksen lukemiin 59,33 Kuortaneen Motonet GP:ssä lauantaina. Se riitti kovatasoisessa seurassa neljänteen sijaan. Voiton vei hallitseva Euroopan mestari Itävallan Victoria Hudson tuloksella 64,71. Hallitseva maailmanmestari Japanin Haruka Kitaguchi oli toinen tuloksella 64,28. Mainiossa vireessä Kuortaneella oli myös Nakkilan Viren 17-vuotias Rebecca Nelimarkka, joka oli viides ennätyksellään 56,70….
Arkisto: kesäkuu 2024
Joonas Rinne puristi jo toisen mainion 1500 metrin juoksun viikon sisällä, kun Kuortaneen GP-kisoissa syntyi jälleen hieno tulos 3.36,45. Tiistaina hän juoksi Turussa SE-lukemat 3.35,20. Kuten Turussakin, voittoon Kuortaneella juoksi Irlannin Cathal Doyle, nyt ajalla 3.35,98. Kolmanneksi kiri Ranskan Arthur Gervais ajalla 3.37,00. Rinteelle ladattiin ennen kisaa SE-paineita. Vaikuttiko se juoksuun? – Painetta oli, mutta…
Kuortane Gamesin yksi mielenkiintoisimmista lajeista on tänä vuonna naisten moukari. Kuortaneella nähdään useita EM-kisoihin osallistuneita urheilijoita kotimaisten kärkinimen johdolla. Kuortaneelle saapuu tasaisessa EM-loppukilpailussa neljänneksi sijoittunut Silja Kosonen sekä Suomen ennätyksen kesän alussa heittänyt Krista Tervo. Kilpailussa nähdään myös muun muassa EM-finaalissa viidenneksi heittänyt Tanskan Kathrine Koch Jakobssen sekä 12. sijoittunut Unkarin Reka Gyuratz. Kosonen oli…
Viime vuonna Kuortane Gamesin 100 metrin pikamatkalla nähtiin Suomen ennätys, kun Samuli Samuelsson pinkoi finaalissa aikaan 10,12. Tänä vuonna Samuelsson kohtaa Kuortaneella 22. kesäkuuta usean maan ennätysmiehiä. Kuortaneella 100 metrin lähtöviivalle asettuu vuonna 2022 maansa ennätykset juosseet Ghanan Benjamin Azamati (ennätys 9,90) ja Sri Lankan Yupun Abeykoon (9,96) sekä viime vuonna Viron ennätyksen tehnyt Karl Erik Nazarov (10,18). Paikallista väriä 100 metrille tuo Kuortaneen Kunnon 21-vuotias Niilo Mustalahti, joka pääsee kotikisoissaan todella kovaan seuraan. Kuortane Games 22.6. alkaen klo 16.30 Lisätietoa:…