Lapinlahti ja Joensuu palaavat yleisurheilun GP-sarjaan – 2021 sarjassa kuusi kilpailua

Yleisurheilun GP-sarja kasvaa kuuden kilpailun mittaiseksi kesällä 2021. Suomen Urheiluliiton (SUL) hallitus päätti, että gp-kilpailut järjestetään ensi kesänä Espoossa, Jyväskylässä, Kuortaneella, Joensuussa, Lapinlahdella ja Lahdessa. Yle televisioi koko gp-sarjan.

Tänä vuonna GP-sarjassa oli neljä kilpailua. Kuluvan vuoden sarjaan nähden uusina kilpailuina ensi vuoden sarjaan nousivat Lapinlahti ja Joensuu.

– GP-kisojen ja Ylen kanssa on neuvoteltu GP-kisojen alustavista päivämääristä, mutta ne tarkentuvat myöhemmin. Ensi kesälle on tulossa myös kaksi Ylen lähettämää Tähtikisaa, joiden järjestäjät päätetään myöhemmin, koska näiden kisojen haku on vielä kesken, sanoo SUL:n puheenjohtaja Sami Itani.

– Tämä kesä oli upea osoitus yleisurheiluväen ja Ylen erinomaisesta yhteistyöstä, josta osoituksena ovat myös poikkeuksellisen komeat tv-katsojaluvut läpi kesän. Ensi vuonna on erityisen hienoa saada sekä Lapinlahden että Joensuun GP-kilpailut takaisin suomalaisen yleisurheiluyleisön nautittavaksi.